Vielä viimeinen viikko rypistettävää ennen joululomaa. Huomenna päivä alkaa kymmenen maissa makroekonomian harkoilla, jatkuu englannin kokeella ja Irish Coffeella, jota englannin opettaja lupasi tarjota, irlantilainen kun on, ja sen jälkeen pitäisi vielä harjoitella kerran keskiviikon esitystä. Tiistaina on kolme tuntia aamupäivällä myyntikurssin luentoja, iltapäivällä samaten kolme tuntia yrityksen kirjanpitoa. Keskiviikkona onkin vain se jo mainittu esitys, pääsee taas puhumaan yleisön eteen, jeejee. Torstaina viimeset rypistykset kirjanpitoa ja illalla myynnin tentti, jonka jälkeen ehkä piipahdan viimeisissä bileissä...who knows. Sen jälkeen tietenkin kun olen pakannut viimeinkin viikonlopun aikana löytämäni loputkin joululahjat, sekä tietenkin ne, jotka jo aikaisemmin olen metsästänyt. Täytyy tunnustaa, että meinasi jo usko loppua eräiden henkilöiden lahjan kohdalla ja olin jo päätymässä messinkiseen eiffeltorniin, mutta onni potkaisi viikonloppuna.

Ajelin RERillä keskustaan ja tein muutaman täsmäiskun, kävelin Les Hallesin ohi Rue Tiquetonnelle erääseen herkkuputiikkiin, sieltä vielä kirpsakan alkutalvisen aurinkoisen päivän innostamana kävelin Galeries Lafayettelle. Matkalla löysin vieläkin paremman herkkuputiikin Boulevard Hausmannilta. Lafayttessa oli odotusten mukaisesti väkeä kuin pipoa. En tietenkään löytänyt etsimääni, koska en kuulu siihen ihmisryhmään, joka maksaa krokotiilinkuvasta 200 euroa. Mutta en odottanutkaan oikeastaan, piti vaan käydä katsomassa sitä kupolia keskellä pytinkiä ja kuikuilemassa ihmisten olkapäitten yli jouluikkunoita. Hienoja olivat. Aikani pähkäiltyä menin metrolla La Défencen ostoskeskukseen ja tämä osoittautuikin kannattavaksi ratkaisuksi. Kiertelin myös hieman jo edellisenä viikonloppuna katsastamallani Marché de Noëlilla, joulutorilla siis, joka on kuulemma Pariisin isoin. Uskon.

Kevennykseksi kuva Eikasta.



Rahaa paloi aivan järkyttävästi mutta kerranhan sitä eletään.

Muuten on ollut jo jonkin aikaa fiilis, että voisi sitä kotonakin välillä käväistä. Neljä kuukauttahan tässä on jo ilman vastaleivottua ruisleipää eletty. Kerronkin seuraavaksi kaikille parillisille vaihtoa harkitseville kokemuksia etäsuhteen toimivuudesta. Helppoa se ei ole, mutta ei missään nimessä mahdotontakaan. Tosin koville - ja välillä vielä vähän kovemmalle - on ottanut tämä melkein kahden kuukauden tauko näkemisessä. Ei käy kieltäminen. Mutta koska tässä on nyt jo...öö...reilu neljäkö (?) vuotta takana riiustelua ja ennen tänne lähtöä melkein 1,5 vuotta yhteisten tiskien tiskaamista, voimme kutsua tätä ns. vakavaksi parisuhteeksi (hih). Ja helppoahan yhteydenpito nykytekniikalla on. Skypellä soitteleminen on ilmaista ja lankapuhelimeen, joka minulla onneksi pöydältä löytyy myös, soittaminenkin nettiyhteyden pätkiessä puoli-ilmaista. Oikeastaan paremman puoliskon täällä vieraillessa on ollut kummallista huomata, että kestää päivän-pari tottua, että siinä vieressä se toinen taas pyörii. Täällä tottuu kuitenkin elelemään ja olemaan yksin ja kun toinen yhtä-äkkiä pölähtääkin siihen, on siinäkin totuttelemista. Yllättävän hyvinkin siis mielestäni homma on toiminut, enkä usko, että mutkia matkaan tulee toisella puoliskollakaan.

Kevennykseksi toinen eiffeli.



Hyvin onnistuivat kuvat Riemukaaren katolta, kun vanhuksien kanssa sinne kiipesimme. Meikäläistä taatusti hengästytti eniten. Mitään liikuntaa, Pariisissa kävelyä lukuunottamatta ja tietysti kaupassa käyntiä ja 5 litran vesitonkkien raahaamista lukuunottamatta, en ole harrastanut. Suomessa tapasin polkea töihin päivittäin, käydä Pilateksessa ja uimassa toisinaan. Uintia voisinkin täällä harrastaa ja uimahalli löytyykin ostoskeskuksen vierestä. Mutta en voi mennä sinne. Siellä ei ole saunaa. Tai on. Mutta se on varattu kuntosalilla kävijöille. Luin paikan nettisivuilta, että näin saa treenistä maksimitehot, kun lihakset rentoutuvat lämpimässä ja loputkin nesteet haihtuvat. Siis mitä halvattua?? Ei aukene ei aina tämä paikallisten järjenjuoksu. Uima-altaan puolelta ei ilmeisesti ole edes pääsyä saunaan. Mitä ihmettä ne paikalliset tekevät altaasta noustuaan?? Kysyn vaan. Menevät suihkuun ja pukevat?? Puolet uimassakäymisen ilossahan on se, että pääsee saunaan löhöämään sen jälkeen.

Vielä Eikka.



Lopuksi voisin kirjoittaa pienen yhteenvedon syksystä ja siitä, millä fiiliksillä täältä joulunviettoon lähdetään. Paikka ei nimittäin ole ollut mikään perinteinen Erasmus-vaihtopaikka (lue: paikallisiin hyvä jos tutustut pintapuolisesti, ryypiskelyä kaiken muunmaalaisten seurassa, sivussa kevyttä opiskelua). Kooltaan koulu on noin kymmenesosa TTY:stä, noin 1500 opiskelijaa. Ensimmäisellä vuosikurssilla yhteensä n. 400. Omalla management-puolella puolet siitä. Eli vähän kuin olisi lukioon tullut. Ensimmäisen vuoden management-kursseilla ei ole muita vaihtareita meikäläisen lisäksi kuin puolalaiskaverini, joka siis lähtee pois tammikuussa tenttien jälkeen. Eli meikäläinen on täällä YKSIN, jollei tänne ilmaannu kevääksi täydennystä. Olen nimittäin jutellut englanninkielisiä kursseja käyvien vaihtareiden kanssa ja ilmeisesti kaikki tuntemani lähtevät syyslukukauden jälkeen. Kummallista! Joten olen täällä siis todellakin YK-SIN. Ja se välillä kieltämättä ahdistaa. Ei sillä etteikö minulla olisi ranskalaisia kavereita. Niitä on ollut pakkokin hankkia ja toisaalta olen integroitunut joukkoon varmaankin paremmin, kuin keskiverto Erasmus-opiskelija. On ollut nähkääs pakko. Mutta koska se stereotypia ranskalaisista pitää yllättävän pitkälle valitettavasti paikkansa, ei ranskalaisiin todellakaan ole helppo tutustua. Päinvastoin. Siis oikeasti tutustua. Kun olet ainoa porukassa, joka ei kunnolla ymmärrä, tekee se sinusta väkisinkin vähän ulkopuolisen. Kun lisäksi tästä kansasta aika iso osa mielestäni on sellaisia, jotka kohtelevat kuin idioottia, ilmaa ja vailla mielipiteitä olevana kun et puhu täydellisesti tätä maailman tärkeintä kieltä (pah.), ei se välillä mitenkään motivoi käyttämään sitä alkeellista ranskankielentaitoa. Joka siis on kyllä parantunut, mutta en ole siihen itse tyytyväinen. Toisaalta voin todeta, kuten englanninopettajanikin minulle neuvoi alussa, että ne jotka yrittävät, todella tarkoittavat sitä. Mutta syksy ei todellakaan ole ollut helppo, eikä vähiten siksi, että se on ollut niin erilainen kuin mitä odotin. Kasvattava, mutta ei helppo.

Kursseistä olen tykännyt pääosin. Kirjanpitokurssin professori on todella hyvä ja ilmeisesti kansainvälisestikin arvostettu. Olen oppinut paljon, vaikka tulee olemaankin ihme - vaikken hanskoja ole vielä heittänytkään naulaan, jos pääsen tentistä läpi kertalaakista. Ei ole yksinkertaisesti ollut aikaa omaksua niin isoa ja vaikeaa asiaa vieraalla kielellä. Meikäläinenhän ei juuri mitään asiasta tiennyt etukäteen. Mutta keväällä sitten. Makroekonomia on ollut mielenkiintoista ja englannin neuvottelutaidon kurssi todella hyvä. Mielestäni jopa paljon antoisampi kuin TTY:n vastaava. Lisäksi tällä kurssilla on tullut sivussa opittua paljon ranskalaisista (tästä voin kirjoittaa kokonaan oman blogipostauksen..). :)

Summa summarum - laita kultsu makkarapata perjantaina valmiiksi, klo 19.20 päräytän Helsinki-Vantaalle.