En ole ehtinyt näppäimistöön tarttua sen vertaa, että olisin jotain kuulumisia päivitellyt. Tässäpä siis pidempi kertaus.

Joulukuun 21. päivä lähdin siis joululomalle Suomeen. Etukäteen pelkäämäni matkalaukkukaan ei painanut kovin paljon, sain sen jopa itse raahattua kolmista portaista alas. Kentällä check-inniin ja turvatarkastukseen ja kun tuli aika mennä portille, virkailija kuulutti, että jossain koneemme lähettyvillä on epäilyttävä paketti. Muutaman minuutin kuluttua toinen virkailija tuli viheltelemään pilliin ja komensi koko aulan tyhjäksi n. kymmenen portin päähän. Puolisen tuntia palloiltiin ja ihmeteltiin, että mikä on, kun kone seisoo jo paikalla. Ihmiset jonottivat jo toisella portilla ja miettivät, että siirretäänkö kone tänne ja että siellä on kai joku ongelma matkatavaroiden kanssa. En sitten viitsinyt selventää, että siellä on ehkä POMMI. :D Pommi se ei kuitenkaan ollut, ja matkaan päästiin vähän myöhässä. Joululoma meni oikein rattoisasti akkuja lataillessa, toinen viikko kylläkin tiiviisti tenttikirjojen ääressä.

Tänne palatessa odottikin sitten koitos, kolme tenttiä. Olen suuresti yllättynyt jos pääsen mistään läpi. ;) Ihan kohtuullisen vaikeata vastata viiteen esseekysymykseen makroekonomiasta puolessatoista tunnissa suomeksikin, puhumattakaan ranskasta. Kun tenteistä olimme selvinneet, painelimme puolalaiskaverini kanssa....tattadadaa..

ALENNUSMYYNTEIHIN!! Rahaa on palanut käsittämättömiä määriä, muovipusseja on kertynyt koko loppuelämän tarpeiksi...yhteensä varmaankin viitenä päivänä putiikit ovat kutsuneet koko päiväksi, joten voitte kuvitella. Suomesta poiketen täältä löytyy jopa kokoja ja valikoimaa tällaiselle keskiverron kokoiselle ihmiselle. Vaatekaappiin on kasaantunut: takki (jota en todellakaan tarvinnut, mutta pakko oli ostaa kun se oli niin hieno), farkut, laukku, toinen laukku, hame, vyö, koruja, paitoja...kaikille kevään ainaka vieraileville tiedoksi: tarvitsen apua näiden rahtaamisessa Suomeen.

Tämä viikko onkin sitten mennyt lähinnä viinipullojen parissa. Puolalaiskaverini läksiäisiä olemme viettäneet harva se ilta. Keskiviikkona olimme tosin..alennusmyynneissä. Krapulassa. Älkää kokeilko kotona. Tänään kaverini nukkuu meikäläisen kämpässä, puoli yhdeksän aikaan menemme porukalla ravintolaan ja sen jälkeen koitamme olla sivistyneesti, koska huomenna lähden mukaan saattamaan lentokentälle. Eilen ilta jatkui myös Julie-ystävämme ja paremman puoliskon luona Nintendo Wii:n merkeissä..hysteerisen hauskaa! Pakko saada kotiinkin! Nauroimme aivan vääränä vuoron perään toisillemme, kun esimerkiksi kaikki kokeilivat lehmänlypsypeliä. Kapulat kädessä piti tehdä lypsyliikettä niin nopeasti kuin pystyi ja saada kolme maitolasia täyteen.

Mutta nyt viimeisen puolalais-suomalaisen illan viettoon.